20.4.05

Sanomattomuuden sietämätön keveys

Miehistä ei ota selvää, selvänä.

Lähetin Miehelle viestin. Mies ei ole vastannut. Mitä nainen (pienellä alkukirjaimella, tunnen itseni nukkavieruksi kelpaamattomaksi naiseksi juuri nyt) voi tehdä?

Oletanko, että Mies ei vielä ole saanut viestiäni ja vastaa, kunhan kerkiää. Kyyninen minäni huutaa, että siinäpähän odotat, Mies lukee sähköpostit yleensä lähes reaaliajassa mm. puhelimellaan. Milloin odottaminen pitää lopettaa?

Oletanko, että Mies ymmärsi viestini väärin. Mitäs menit kirjoittamaan vihjailevaa pikkuhauskaa, etkä uskaltanut suoraan sanoa sanottavaasi. Putosit omaan hymykuoppaasi, kiljuu sisäinen hanheni. Kirjoitanko uuden viestin? "Et!", huutavat kaikki aivosoluni yhteen ääneen. Et ala vongata, et ala jankuttaa. Ei sitten, jos ei kelpaa.

Oletanko, että Mies on vapiseva ja sanaton, eikä osaa vastata. Jos kirjoittaminen on minulle vaikeaa, niin tottahan se on vaikeampaa hänelle, joka ei ole samalla tavoin hurahtanut sanoihin ja sanaleikkeihin. Sanoilla ja tunteilla ei ole leikkimistä, samaan aikaan ainakaan. Miksi en soittanut tai lähettänyt sms:ää? Koska kirje on minulle soittamista helpompi tapa. Miksi valitsin yhteydenottotavan, joka on Miehen kannalta vaativampi, vain jotta itse pääsin helpommalla. Tai no, miksi edes yritin. (Huoh)

Oletanko, että Mies ei halua vastata, jotta ei pahoittaisi mieltäni vastaamalla, ettei halua. Voinko olla ymmärtänyt väärin kaiken sen, mitä olen aistinut välillämme olevan. Voin. Eihän se olisi ensimmäinen kerta, hymähtää pessimisti-Pessi sisälläni ja kaivaa esiin kasan illuusioita, joita olen aiemmin naiivisti hellinyt ja hoivannut. Mielikuvitusrikkaus ei aina ole rikkaus reaalielämän romurallissa. Pitäisi oppia sanomaan aiemmin ja suoremmin. Pitäisi oppia puhumaan.

Sanomattomuuden keveys.

Saamattomuuden sietämättömyys.

21.3.05

Hyvä meidän joukkue!

Kaukaa näkee enemmän, läheltä tarkemmin.

Muutaman päivän kirjoitustauko herätti ajatuksia bloggausyhteisöstä. Kuten missä tahansa ryhmässä, yhteisössä, työtiimissä tms. on julkisen blogin pitämisessäkin nähtävissä kehitysvaiheita:

  • Hei ja anteeksi, olen uusi täällä.

Uutena joukkoon tullessa on epävarma omasta asemastaan. Kuinka minä osaan/uskallan sanoa mitään, kun te muut olette niiiin hyviä, osaavia, sanavalmiita, kokeneita ja kaikenlukeneita. Miksi kukaan olisi minun teksteistäni kiinnostunut (narsissina siis toivon, että joku myös lukisi näitä...), eikö kaikki olennainen ole jo sanottu monella suulla ja kirjoitettu monella näppäimistöllä. Anonymiteetti luo jonkinlaisen turvaverkon, jonka suojassa helpommin uskallan avautua, mutta silti alussa olen pidättäytyvä ja jopa estoinen, koen tarvetta etsiä omaa paikkaani. Kyseenalaistan koko ajan miksi, mitä ja kenelle kirjoitan.

  • Jeeee, nyt kuohuaa ja kipinätkin leikkiä lyö

Alkukangistelun ja ujostelun jälkeen koittaa aktiivinen ja tunnepitoinen rakastumisen alkuvaiheen kuohuntaan verrattava hyökyaalto. Osallistumisinto on suuri, kaikkea haluaa kokeilla, päivitystahti on kiihkeä. Sitemeteriä tarkkailee sillä silmällä, muiden blogeja lukee siteeraussilmällä, maailmaa taivastelee aiheenhakusilmällä. Kaikki sanottava ja saatu palaute tuntuu tärkeältä, kaikki tunteet ovat normaaleja vahvempia, yhteenkuuluvaisuudentunne on läkähdyttävä.

  • Oma blogi kullan kallis

Alkuihastuksen jälkeen koittaa tasaantuminen. Oma paikka ja oma ääni ovat löytyneet, itsenäinen elämä voi alkaa tasavertaisena muiden rinnalla. Muiden kuin läheisten mielipiteet eivät enää vaikuta omaan toimintaan paljoakaan. Minä kirjoitan tavallani ja omassa tahdissani, niin kuin minusta tuntuu hyvälle.

  • Kypsää ristipistokirjailua

Tasaantumisen jälkeen blogi voi kuihtua. Elämäntilanne on kenties muuttunut sellaiseksi, ettei aikaa kirjoittamiselle löydy tai blogin aiheeseen ei enää ole uutta sanottavaa. Ehkä perustetaan uusi blogi tai bloggaamisen tilalle löytyy jokin muu kiinnostuksenkohde. Hyvä ja toimiva blogi kypsyy kuitenkin osaksi elämää. Kypsä blogi on joustava ja tarkoituksenmukainen, kirjoittajalleen tuttu ja turvallinen. Kypsän blogin asiat ja tunteet ovat aitoja ja todellisia jatkumonsa osana, omassa aihemaailmassaan: huvitusta, tilitystä, selitystä, ihmetystä, mäkätystä tms. Kypsän blogin kirjoittajan ääni soi sävelpuhtaasti.

Saapa nähdä mihin asti itse pääsen...

15.3.05

Riwien wälit

Sanasta miestä. Ei se niin mene.

Sanojen merkitys riippuu tulkitsijasta. Vaikka kuinka yrität hioa tekstiäsi, et voi olla varma, että sinut ymmärretään oikein. Sanojen pienet vivahteet ja sanomasi rivien välit saavat mitä merkillisempiä tulkintoja, jos sanomasi vastaanottajalla on huono päivä, valikoiva kuulo/näkö tai muuten vain olette eri aaltopituuksilla.

Eri murrealueilta tulevilla tai eri kulttuuritaustaisilla ihmisillä on erilainen sanavarasto. Kulttuuritausta värittää myös termien tulkintaa, tulkitsemme asioita omaan kokemuspohjaamme perustuen. Erilainen huumorintaju ja harrastuneisuus sanaleikkeihinkin voivat luoda ongelmia kommunikaatioon. (Viimeksi mainittu on helmasyntini, innostuessani viljelen kieroutuneella huumorintajulla apulannoitettuja kielikukkasia kaikkialle, missä hiukankin on muhevaa munasaltaa kasvualustaksi.)

Olin eilen(kin) kokouksessa. Puhuimme projektiin sitoutumisesta, vastuusta ja velvollisuuksista. Taustalla oli tapahtuma, jonne osallistui vain murto-osa projektissa mukana olevista. Jokaisella oli omat enemmän tai vähemmän pätevät syynsä poissaoloon. Keskustelussa nostettiin kissa pöydälle, jotta vastaisuudessa estettäisiin joukkopoissaolot.

Ketään ei ollut tarkoitus syyllistää tai kyseenalaistaa kenenkään henkilökohtaisia valintoja. Silti kokouksesta suuri osa kului selittelyyn: sanojen ja poissaolojen.

On inhimillistä etsiä toisen sanomasta piilomerkityksiä, jotka viittaavat Minuun. Mitä tuo lause oikeastaan tarkoitti? Mitä hän oikeastaan ajattelee MINUSTA? Jättikö hän sanomatta jotain, joka olisi aukilausuttuna tölväissyt Minua? Arvosteleeko hän sittenkin Minua, kun mainitsee/viittaa tuohon asiaan?

Negatiivisten piilosanomien etsiminen on merkki heikosta itsetunnosta. Usein kyse on myös heikosta ryhmäytymisestä tai pinnallisesta toisen tuntemisesta. Kun viestittäjää ei tunne tarpeeksi hyvin, mahdollisuudet väärille tulkinnoille itävät herkästi. Kun viestittäjä on tärkeä (pomo, perheenjäsen, rakastettu, ystävä), mutta häntä ei tunne tarpeeksi hyvin, väärien tulkintojen varjo voi olla myrkyllinen.

Puhutaan toisillemme. Opetellaan tuntemaan toisemme.
Kieli on iloinen leikki, kun sen oikein oivaltaa.

14.3.05

Siitä puhe mistä puute

Olen viikon verran pähkäillyt, mistä aloittaisin. Sanotuttaa niin monesta, mutta mikä on se aihe, josta haluan aloittaa? Kerronko hauskoja sattumuksia viikonlopulta, pienten poikien ja isojen miesten kummallisuuksista, vastuun epätasaisesta jakautumisesta ja kyvyttömyydestä sitoutua, rakastamisen vaikeudesta, iglun rakentamisesta, kiireestä vai mistä?

Puhuttakoon siitä mistä on suurin puute. Hyvän avauksen löytämisestä. Blogissa avaus ei ole tärkeä. Kunhan jaksan päivittää kirjekokoelmaani, niin tämä teksti vaipuu unholaan. Jokainen uusi kirjoitelmani on uusi avaukseni, uudelle ystävälleni se ensimmäinen kontakti minuun. Tuskinpä tätä osaa kukaan tulla lukemaan edes nytkään. Hällä siis väliä, miten rikon henkisen blogijääni tässä ja nyt.

Tärkeämpää on oikean avauksen löytäminen toiseen ihmiseen livenä. Kuinka antaa oikea kuva toiselle ihmiselle ensi kertaa tavattaessa? Mikä on oikea kuva minusta? Kuinka uskallan näyttää oikean minäni.

Tapaan työni ja harrastusteni vuoksi paljon uusia ihmisiä. Minun on helppo kohdata ihminen pinnallisesti. Annan iloisen ja eläväisen kuvan, en ujostele, kerron mielipiteitäni, olen aktiivinen. Ulkoisen kuvani olen kuitenkin suojannut vuosien saatossa (kiinan)muurilla, jonka yli en itsekään aina jaksa/uskalla kiivetä. Tämä luo ongelmia silloin, kun tarjolla olisi uusi hyvä ystävä tai vielä rajummin silloin, kun kohtaan mahdollisen rakastetun. Mistä löydän napin, joka vaihtaa seurallisen virkaminän seuralliseen minäminään.

Minäminä haluaisi murtaa muurin tai ainakin kaivaa muurin alle käytävän, jota kautta voisin kertoa tuntojani ja kuunnella toista ilman virkaminän (musta)kaapua. Haluaisin uskaltaa olla toiselle minäminä heti ensitapaamisesta lähtien. Haluaisin uskaltaa olla ihan vain minäminä. Haluaisin uskaltaa avautua toiselle pidäkkeettä. Haluaisin löytää hyvän avauksen, joka sanoisi: "Hei, olen minäminä. Minä pidän Sinusta hyvin paljon ja haluaisin tutustua Sinuun paremmin. Haluaisitko Sinä olla minun sydänystäväni?"

11.3.05

Malttia

Tämä ei ole Äimänkäen ensimmäinen avautuminen. Menittepäs lankaan: luulitte lukevanne avausavautumista, mutta ehei. Malttia! Ensimmäinen avautumiseni tapahtuu kohta, pian, aikaisemmin kuin uskallatte pelätäkään. Mutta ei vielä. Tahdon keittää ensimmäisen keitokseni rauhassa hämmentäen. Nyt ei vielä ole sen aika. Kohta on, lupaan...

Hienoa muuten, että ääkköset pelittävät. Pitää vielä tarkistaa erilaisilla selaimilla, etten ole jollekulle vain aemaenkaekenae-huttua ja muuta pahaa puuroa.

Kohta kohahtaa tai ainakin pihahtaa!
Siihen asti...