Hyvä meidän joukkue!
Kaukaa näkee enemmän, läheltä tarkemmin.
Muutaman päivän kirjoitustauko herätti ajatuksia bloggausyhteisöstä. Kuten missä tahansa ryhmässä, yhteisössä, työtiimissä tms. on julkisen blogin pitämisessäkin nähtävissä kehitysvaiheita:
- Hei ja anteeksi, olen uusi täällä.
Uutena joukkoon tullessa on epävarma omasta asemastaan. Kuinka minä osaan/uskallan sanoa mitään, kun te muut olette niiiin hyviä, osaavia, sanavalmiita, kokeneita ja kaikenlukeneita. Miksi kukaan olisi minun teksteistäni kiinnostunut (narsissina siis toivon, että joku myös lukisi näitä...), eikö kaikki olennainen ole jo sanottu monella suulla ja kirjoitettu monella näppäimistöllä. Anonymiteetti luo jonkinlaisen turvaverkon, jonka suojassa helpommin uskallan avautua, mutta silti alussa olen pidättäytyvä ja jopa estoinen, koen tarvetta etsiä omaa paikkaani. Kyseenalaistan koko ajan miksi, mitä ja kenelle kirjoitan.
- Jeeee, nyt kuohuaa ja kipinätkin leikkiä lyö
Alkukangistelun ja ujostelun jälkeen koittaa aktiivinen ja tunnepitoinen rakastumisen alkuvaiheen kuohuntaan verrattava hyökyaalto. Osallistumisinto on suuri, kaikkea haluaa kokeilla, päivitystahti on kiihkeä. Sitemeteriä tarkkailee sillä silmällä, muiden blogeja lukee siteeraussilmällä, maailmaa taivastelee aiheenhakusilmällä. Kaikki sanottava ja saatu palaute tuntuu tärkeältä, kaikki tunteet ovat normaaleja vahvempia, yhteenkuuluvaisuudentunne on läkähdyttävä.
- Oma blogi kullan kallis
Alkuihastuksen jälkeen koittaa tasaantuminen. Oma paikka ja oma ääni ovat löytyneet, itsenäinen elämä voi alkaa tasavertaisena muiden rinnalla. Muiden kuin läheisten mielipiteet eivät enää vaikuta omaan toimintaan paljoakaan. Minä kirjoitan tavallani ja omassa tahdissani, niin kuin minusta tuntuu hyvälle.
- Kypsää ristipistokirjailua
Tasaantumisen jälkeen blogi voi kuihtua. Elämäntilanne on kenties muuttunut sellaiseksi, ettei aikaa kirjoittamiselle löydy tai blogin aiheeseen ei enää ole uutta sanottavaa. Ehkä perustetaan uusi blogi tai bloggaamisen tilalle löytyy jokin muu kiinnostuksenkohde. Hyvä ja toimiva blogi kypsyy kuitenkin osaksi elämää. Kypsä blogi on joustava ja tarkoituksenmukainen, kirjoittajalleen tuttu ja turvallinen. Kypsän blogin asiat ja tunteet ovat aitoja ja todellisia jatkumonsa osana, omassa aihemaailmassaan: huvitusta, tilitystä, selitystä, ihmetystä, mäkätystä tms. Kypsän blogin kirjoittajan ääni soi sävelpuhtaasti.
Saapa nähdä mihin asti itse pääsen...


0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home