Riwien wälit
Sanasta miestä. Ei se niin mene.
Sanojen merkitys riippuu tulkitsijasta. Vaikka kuinka yrität hioa tekstiäsi, et voi olla varma, että sinut ymmärretään oikein. Sanojen pienet vivahteet ja sanomasi rivien välit saavat mitä merkillisempiä tulkintoja, jos sanomasi vastaanottajalla on huono päivä, valikoiva kuulo/näkö tai muuten vain olette eri aaltopituuksilla.
Eri murrealueilta tulevilla tai eri kulttuuritaustaisilla ihmisillä on erilainen sanavarasto. Kulttuuritausta värittää myös termien tulkintaa, tulkitsemme asioita omaan kokemuspohjaamme perustuen. Erilainen huumorintaju ja harrastuneisuus sanaleikkeihinkin voivat luoda ongelmia kommunikaatioon. (Viimeksi mainittu on helmasyntini, innostuessani viljelen kieroutuneella huumorintajulla apulannoitettuja kielikukkasia kaikkialle, missä hiukankin on muhevaa munasaltaa kasvualustaksi.)
Ketään ei ollut tarkoitus syyllistää tai kyseenalaistaa kenenkään henkilökohtaisia valintoja. Silti kokouksesta suuri osa kului selittelyyn: sanojen ja poissaolojen.
On inhimillistä etsiä toisen sanomasta piilomerkityksiä, jotka viittaavat Minuun. Mitä tuo lause oikeastaan tarkoitti? Mitä hän oikeastaan ajattelee MINUSTA? Jättikö hän sanomatta jotain, joka olisi aukilausuttuna tölväissyt Minua? Arvosteleeko hän sittenkin Minua, kun mainitsee/viittaa tuohon asiaan?
Negatiivisten piilosanomien etsiminen on merkki heikosta itsetunnosta. Usein kyse on myös heikosta ryhmäytymisestä tai pinnallisesta toisen tuntemisesta. Kun viestittäjää ei tunne tarpeeksi hyvin, mahdollisuudet väärille tulkinnoille itävät herkästi. Kun viestittäjä on tärkeä (pomo, perheenjäsen, rakastettu, ystävä), mutta häntä ei tunne tarpeeksi hyvin, väärien tulkintojen varjo voi olla myrkyllinen.
Puhutaan toisillemme. Opetellaan tuntemaan toisemme.
Kieli on iloinen leikki, kun sen oikein oivaltaa.
posted by Kuckuu @ 14:39
2 Comments:
Mä olen jotenkin mieltynyt sellaiseen itseäni viisaammalta oppimaan ajatukseen, että syyllistyminen on aina hyvä merkki siitä, ettei itsekään ole varma asiastaan tai mielipiteestään.
Jos siis huomaa selittelevänsä tekojaan vaikka ei nimenomaisesti olekaan syytettynä, pitäisi muistaa että tärkeämpää on selittää omat tekonsa itselleen.
Niinpä. Koirat ja kalikat -syndrooma iskee jälleen. Asioiden myöntäminen itselleen voi olla jopa vaikeampaa kuin niistä kertominen muille.
On vain jotenkin turhauttavaa joutua siloittelemaan/selittelemään sanomisiaan silloin, kun toisella on (ehkä tiedostamaton) huono omatunto ja (ehkä siitä johtuen) sanoman väärintulkinta-anturit käännettynä kaakkoon. Aargh.
Heipsan! muuten sinulle ensimmäinen lukijani tai ainakin ensimmäinen kommentoijani. Olen ihan yllätetty, että noin vaan osasit löytää sohvalleni. Olin ajatellut ensin fiilata ja höylätä raamit (mm. linkkijudeemi on edelleen fiksaamatta) ja avata hieman ääntäni, ennen kuin kerron tästä edes kavereilleni. Mutta kiva, että löysit tänne ja kiitos, että jätit merkinnän käynnistäsi. Tervetuloa uudestaankin!
Lähetä kommentti
<< Home