Sanomattomuuden sietämätön keveys
Miehistä ei ota selvää, selvänä.
Lähetin Miehelle viestin. Mies ei ole vastannut. Mitä nainen (pienellä alkukirjaimella, tunnen itseni nukkavieruksi kelpaamattomaksi naiseksi juuri nyt) voi tehdä?
Oletanko, että Mies ei vielä ole saanut viestiäni ja vastaa, kunhan kerkiää. Kyyninen minäni huutaa, että siinäpähän odotat, Mies lukee sähköpostit yleensä lähes reaaliajassa mm. puhelimellaan. Milloin odottaminen pitää lopettaa?
Oletanko, että Mies ymmärsi viestini väärin. Mitäs menit kirjoittamaan vihjailevaa pikkuhauskaa, etkä uskaltanut suoraan sanoa sanottavaasi. Putosit omaan hymykuoppaasi, kiljuu sisäinen hanheni. Kirjoitanko uuden viestin? "Et!", huutavat kaikki aivosoluni yhteen ääneen. Et ala vongata, et ala jankuttaa. Ei sitten, jos ei kelpaa.
Oletanko, että Mies on vapiseva ja sanaton, eikä osaa vastata. Jos kirjoittaminen on minulle vaikeaa, niin tottahan se on vaikeampaa hänelle, joka ei ole samalla tavoin hurahtanut sanoihin ja sanaleikkeihin. Sanoilla ja tunteilla ei ole leikkimistä, samaan aikaan ainakaan. Miksi en soittanut tai lähettänyt sms:ää? Koska kirje on minulle soittamista helpompi tapa. Miksi valitsin yhteydenottotavan, joka on Miehen kannalta vaativampi, vain jotta itse pääsin helpommalla. Tai no, miksi edes yritin. (Huoh)
Oletanko, että Mies ei halua vastata, jotta ei pahoittaisi mieltäni vastaamalla, ettei halua. Voinko olla ymmärtänyt väärin kaiken sen, mitä olen aistinut välillämme olevan. Voin. Eihän se olisi ensimmäinen kerta, hymähtää pessimisti-Pessi sisälläni ja kaivaa esiin kasan illuusioita, joita olen aiemmin naiivisti hellinyt ja hoivannut. Mielikuvitusrikkaus ei aina ole rikkaus reaalielämän romurallissa. Pitäisi oppia sanomaan aiemmin ja suoremmin. Pitäisi oppia puhumaan.
Sanomattomuuden keveys.
Saamattomuuden sietämättömyys.
posted by Kuckuu @ 21:01
6 comments
